perjantai 4. lokakuuta 2013

Supermies

Wili yllätti tänään positiivisesti olemalla todella fiksu ja mielyttämisen halune. Alkuun vähän koitti laiskotella, joho riitti pelkkä maiskautus muistuttamaa mite liikutaakaa eteepäi. Tein jonkin verran siirtymisiä ja muuten ihan perus läpi ratsastusta. Suurimman muutoksen huomasin tänään laukassa. Miten paljon onkaan herrasein muuttunu? Vastaus: Paljon! Enään ei nosteta turpaa kohti taivasta ja yritetä kaahata miljoonaa alta pois, vaan lasketaan turpa alas koska nousee vielä nostossa ja laukka on säädeltävää. Oon kyl aika ylpee taas pojasta ((:

Wilin laukka miulle tullessaan ja josta sitä on lähetty työstämään eteenpäi.
Oma istunta on myös muuttunut jonkiin verran verratessa kuvia keskenään.


Wilin laukka tänäpäivänä, kuva siis otettu tänään. Laukan eron huomaa hyvin selästä käsin. Wili vastaa pidätteeseen paljon nätimmin ja lisää laukkaa kun sitä pikkasen pyytää liikkumaan pohkeesta eteen samalla pitäen molemmat ohjat käsissä
Omassa istunnassa myös hävinnyt hirveä etukeno ja varpaat rupeaa pikkuhiljaa osottamaa eteenpäi eikä harottamaan mihin sattuu. Myös kantapäät (joita ei kuvassa niinkään huomaa) pysyy jo paremmin alhaalla, mut hirveä työ omassa päässä hokea itellee kokoaja "kantapäät alas", pahe josta on vaikea näemmä päästä eroon.
:P Wilin mieli töistä



Muutama hassu kuvane tän päivän tunnista. Hirveesti kuvia ei ollu ja suurin osa heilureita ku koneella sai siirrettyä ja katottua isolta näytöltä :s
Mut sit vauvva kuulumisii (: Vaavit voi hyvi, ääntä niistä vaa lähtee ehkä liiakski :D Kamera täynnä jo pikkuste kuvia ku eihä niitä malta olla kuvaamatta.. Tukehutan teijät kaikkii vauva kuvii vielä.


Oon kukkulankuningatar ^^



















Osaan melkee jo pysyä hetke pystyssä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti