keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Wilin uudesta satulasta hieman kuvia, jotta saa jonkin sortin käsitystä millane kuppituoli sitä tulikaan hommattua (: Satula on osottautunut tosi hyväksi istua ja vaikka Wili päättäisi tyhmäillä ei sieltä alas tule. 


Satula sivulta

Satula takaa

Germida, sanooko kellekkään mitään?!

My little pinkpony (; 
Wili on ollut nytten tosi ärsyttävä käytökseltään. Yleensä karsinan ovelle on ilmestynyt korvat hörössä, turpa hörhötellen vastaan suuret nappisilmät, mutta nytten viime aikoina vastaan on tullut joko perse tai korvat luimussa, tylsistyneen näköinen möllikkä. Joten oma mielialakaan ei ole oikein kohentunut tallireissuilla. Eikä mieli ole kohentunut koko talli reissun aikana. Vaikka oon koittanu mahollisimman monipuolisesti tehä Wilin kanssa nytten, ettei kokoajan vain jankattaisi koulua niin eipä tuo tunnu poikaa piristävän. 
Kärrejäkin käytiin moikkaamassa, sillä koko talvena ei olla käyty niitä edes kattomassa. Ja Wilihän oli sitä mieltä että kärrit vähintään tappaa hänet eikä metriä lähemmäks olisi voinut mennä. Kuitenkin lopulta oli pakko alistua pomon tahtoon.. 

Mutta terve poika ilmiselvästi on, sillä ruoka näyttää maistuvan..

 Loppuun vielä pari kuvaa mökistä, jolla tuli vietettyä viime viikonloppua. Kaverit vuokrasvat mökin ja tottahan toki sitä piti käydä kahtelemassa millainen mökki se sieltä jumalan selän takanta oikein löytyykään. Oikein mukava ja tilava mökki oli ja kauniit järvimaisemat. Tuli myös ensimmäistä kertaa eläissään käytyä paljussa!


2 kommenttia:

  1. kuha miä pääsen sinnne päi nii joha poni virkistyy!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuu kisojes jälkee ni kykenet viel menee niihi :D muute se ei oo nii varmaa ; o

      Poista