perjantai 16. elokuuta 2013

Sekava kuulumis postaus

Viime postailusta onkin vierähtänyt jälleen aikaa ihan reilusti, ei vain ole ollut hirveästi kerrottavaa eikä intoakaan istua koneella.
Wilillä on ollut "loma" jonka herra hommasi ihan itse repäisemällä kengän irti kaikkinee kavion palasineen. Kengittäjää sitten odoteltiin melkein viikko ennekuin saapui paikalle.. Sen aikaa teimme maastakäsin vain käynnissä kaikkea mahollista. Herra myös teloi jalkaansa ja kylkensä, molemmissa haavat..
Poika on myös ihan hassu, se on ruvennu hirnahtelee ja päristelee ku meen sen luokse, vaikka vietän pojan kanssa yhtä paljon aikaa kuin muulloinkin olen viettänyt. Toine on vaa vähä höppänä :3
En muista oonko jo maininnut, mutta jos olen niin sitten toistamiseen.. Wilille varmistui tallipaikka tämän kuun aikana, johon Wili sitten muuttaa ensikuun alusta (: Odotan muuttoa innolla, vaikka vähän jännittääkin kuinka saamme Wilin koppiin :s Mutta se ei ole vielä tämän päivän murhe. Vaan Wilin heinämassu jonka se saa hommattua itelleen näköjään viikossa :o Vuonis todellakin käyttä kaiken ravinnon mitä vain saa, eikä todellakaan heitä mitään hukkaan!
Kuviakaa en oo jaksanut pahemmi räpsiä, koittakaa saaha jtn selvää postauksesta (:
Mamman om mussukka pallomahatappijalka :3

Kukkaa miu oliki tarkotus kuvata (:
Ruttuturpa :3

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Wilpertti muuttaa rouhialaan tiukan mietinnän jälkeen, johon saa tulla meitä molempia moikkaamaan, jos vaan siulta liikenee aikaa c:

      Poista