Toivepostaus 1.osa

Sain jokunen aika sitten toivepostaus idean joka ei ollut yhtään hullumpi. Nyt kun olen kipeänä, enkä pääse kotiovea itse pidemmälle ajattelin etten vain nuku vaan yritän tehdäkkin jotain. Mikäs sen parempaa tekemistä kuin blogin kirjoittaminen! Pahoittelen jo etukäteen kirjoitusvirheitä yms, sillä niitä varmasti tässä kunnossa missä olen tulee.

Aloitetaan ihan alusta.
Olin pitkään kinunnut vanhemmiltani, että haluan oman ponin. Tietysti kinuaminen meni ihan hukkaan monen vuoden ajan. Kuitenkin lopulta reilu 2 vuotta sitten sain luvan ruveta tosissani etsimään mieleistä ponia itselleni. Kerroin tästä toki heti parhaalle kaverilleni ja hän innostui vähintään yhtäpaljon kuin minä itse. Hän auttoi etsimään ponia, mutta kaikki hänen ehotuksensa oli kaukana siitä mitä itse halusin. Hän linkkaili fb:ssä ilmoituksia hienoista siroista poneista, jotka oli pitkälle koulutettu. Mutta en vain syttynyt. Itsellä oli haaveena oma pieni pörröinen vuonis. En kuitenkaan ilennyt myöntää sitä suoraan vaan myötäilin kaverin ehdotuksille ja koitin sanoa aina jtn mukavaa. Etsin ja etsin kuitenkin kotona ollessani kaikessa rauhassa sitä omaa pientä vuonohevosta. Lopulta löysin hevostalli.netistä ilmoituksen vuonohevosruunasta.

Ensimmäiset kuvat Wilistä joita näin ja olin aivan myyty. Voiko maailmasta löytyä edes mitään noin suloista. Näytin mammalle ilmoituksen, koska siinä oli että vanhempien pitäisi otta yhteyttä. Äiti sitten soitti myyjälle muistaakseni jo samana iltana. Myyjä sanoi että pitäisi laittaa sähköpostia, joten "kirjoittamaan!!" olivat ensimmäiset aatokset.

Hej (:

Äitini soitteli tänään vuonisruunasta ja pyysit laittamaan s-postia ja kertomaan itsestäni ja oloista minne heppa pääsisi asustelemaan (:

Joten, olen kohta 16 vuotias tyttö. Pituutta n.160cm ja painan alle 60 kiloa (eli en ole järin suuri). Ratsastus kokemusta kertynyt 7 vuoden ajalta. Kävin ratsastamassa jokinaika sitten 3 kertaa viikossa, mutta nyt käynnit ovat jääneet 2 kertaan per viikko. Ratastaessa olen päättäväinen, mutta myös rauhallinen enkä hermostu hevoselle/ponille. Koska yleensä vika löytyy ratsastajasta eikä ponista/hevosesta (oma mielipiteeni) ja näinollen koitan soveltaa, jotta pääsisimme ratsun kanssa yhteisymmärrykseen ja mollemmille tulisi onnistumisen tunne. Kehun myös ratsuani jos se on sen ansainnut, enkä komenna turhasta enkä muutenkaan järin suuresti. 

Tykkään ratsastajana hieman omapäisemmistä hevosista, jonka huomaa siitä että olen mennytkin pitkälti nuorella vuonohevostammalla, joka ei ole mikään kaikkein helpoin yksilö. Mutta silti oikein mukava ja on antanut ihanan kuvan vuonohevosrodusta. Minulla on ollut puoliylläpidossa aikaisemmin poni....

Tuossa osa sähköpostista jonka laitoin myyjälle. Sain häneltä nopeasti hieman pidemmän vastauksen:

Hei! Kiitos sähköpostistasi. Teit minuun vaikutuksen kertomalla perusteellisesti oloista johon hevosen pääsisi sekä myös omista periaatteistasi hevosten suhteen. Siksi teen poikkeuksen ja tarjoan Wiliä sinulle, vaikka tässä välissä on aika monta muuta, jotka myös ovat kiinnostuneita sen ostosta. Kuvauksesi perusteella ajattelisin, että sopisit hyvin Wilin omistajaksi. Osaat olla päättäväinen mutta toisaalta rauhallinen ja sinulla on ennestään kokemusta vuonohevosten kujeista. Ongelmamme voi olla välimatka, Kauhajoki on aika kaukana teistä katsottuna. Mutta uskon, että jos olette tosissanne haluamassa hevosta, kaikista ongelmista selvitään :)




Mainoksessa kerroin Wilin hyvistä puolista ja nyt haluan kertoa myös sen miinuksista, jotta voit tehdä ostopäätöksesi tietäen kaikki puolet hevosesta. Wili tuli meille 7-vuotiaana ja emme olleet sille riittävän kokeneita ratsastajia. Sillä oli edellisestä paikasta opittuna huono tapa yrittää heittää ratsastaja selästään. Meni muutama vuosi, että Wiliä käytettiin vain epäsäännöllisesti ja koulutin sitä paljon maasta käsin ympyrällä, koska en uskaltanut sillä ratsastaa. Kaksi vuotta sitten saimme Wilille tosi hyvän ylläpitäjän, joka aloitti Wilin koulutuksen ikäänkuin alusta uudelleen. Kärsivällisesti ja päättäväisesti hän poisopetti Wililtä tuon pukittelun ja alkoi kouluttaa lisää, mm. opetti hyppäämään esteitä ja kouluratsastusta. Hän vei Wilin tallille, jossa oli hyvä estekalusto, valaistu kenttä ja mahdollisuus koulu- ja estevalmennuksiin. Wilistä kehittyi tuo kiltti suloinen poni, joka se nykyisin on (suloinen se toki oli ennestäänkin). Kaksi vuotta Wiliä on nyt siis käytetty säännöllisesti ja sitä on ylläpitäjätytön lisäksi ratsastanut noin 10 muutakin nuorta, ja kaikkien kanssa se on toiminut hienosti. Itsekin olen taas uskaltanut Wilillä ratsastaa :) 




Tämä ylläpitäjätyttö on muuten aika lailla sun ikäinen, tällä hetkellä 9-luokalla, mutta muuttaa syksyllä naapurikaupunkiin lukioon opiskelemaan, eikä voi ottaa Wiliä mukaan. Siksi olen nyt haikein mielin luopumassa ponista. Itselläni ei ole tällä hetkellä juuri aikaa ratsastaa työesteiden vuoksi ja tyttäreni on lähdössä vaihto-oppilaaksi. 




Wili on hyvin terve poni, eikä sillä ole mitään rakennevikoja. Sillä on hyvät liikkeet ja sillä on helppo ratsastaa, sitä ei tarvitse potkia eteenpäin eikä repiä, vaan se vastaa apuihin herkästi. Sillä ei ole mitään kesäihottumaa tai muitakaan iho-ongelmia. Neljä vuotta sitten kun se tuli meille, saimme edelliseltä omistajalta väärät ruokintaohjeet ja niiden ansiosta poni sairastui kaviokuumeeseen. Se hoidettiin heti antibiooteilla, eikä ole sen jälkeen uusinut. Kengittäjä kehuu joka kerta, että Wilin kaviot ovat tosi hyvässä kunnossa. Pidän Wilin ruokavalion hyvin tiukkana, en anna sille ollenkaan porkkanaa tai leipää, en mitään missä on sokeria. Siinä mielessä se on hyvin halpa ylläpitää :) Se syö vain heinää ja lisäksi annan mineraaleja, biotiinia ja Piimaxia.




Tässä on kaikki miinukset jotka osaan Wilistä sanoa. Kuten mainoksessa kehuin, se on hoitaessa superkiltti poni ja siksi on ihanaa, että sama kiltteys on nyt myös ratsastaessa havaittavissa. Wili haluaa selvästi miellyttää ihmisiä ja nauttii, kun sitä kehutaan. Toki sillä on omat ponimaiset kujeensa, mutta ei mitään sellaista, mistä vähänkään kokeneempi ratsastaja ei selviäisi.




Jos olet edelleen kiinnostunut Wilistä, laita sähköpostia ja kysy lisää, soittele ja tule katsomaan!

Ette ikinä arvaa mikä olikaan päätös.. Tottakai lähdettiin katsomaan ponia välimatkasta huolimatta (: Tuo ihanuus oli pakkopäästä näkemään paikanpäälle. 

Viikon verran oottelin tulihännän alla, että lähtisimme ponia katsomaan. 

Paikanpäälle päästyäni olin tehnyt ostopäätöksen jo ennen koeratsastusta. Wili oli todella laiha ja sen kylkiluut pystyi näkemään talvikarvan lävitse. Koeratsastin Wilin kuitenkin pienellä kivikkoisella kentällä hiekkateiden risteyksessä, jonka ohitse meni rekkoja ja muitia ajokkeja koko ratsastuksen ajan. Wili oli todella laiska ja yhteistyöhaluton, joten en ottanut kuin pienet pätkät ravia molempiin suuntiin ja käynnissä pyörin vähän aikaa. Laukkaa en edes yrittänyt nostaa. Lopetin ratsastuken nopeasti ja lähdin takaisin tallilliin purkamaan ja harjailemaan Wiliä. Katselin ponia siinä hetken, se oli eloton. Ei minkäänlaista kipinää silmissä, tiesin kuitenkin ettei vuonis ole eloton hiljainen hiihtäjä. Katsoin äitiin, joka oli takana ja nyökkäsin "Tää se on". Vein Wilin takaisin laitumelle ja lähdettiin kahvin ääreen tekemään kauppakirjat pojasta, sovittiin myös milloin menisimme hakemaan Wilin uuteen kotiin. 

Pari viikkoa meni onneksi nopeasti ja koitti aamu jolloin haimme isä, minä ja poikaystäväni kopin lainaan ja suuntasimme Kauhajoelle hakemaan ponin kotiin. Matka meni omalta osalta ainakin nopeasti sillä olin niin väsynyt kun olin edellisen yön jännittänyt niin paljon että oli unet jäänyt vähäisiksi. Nukuin siis kokomatkan Kauhajoelle päin mentäessä (: 

Perille saavuttuamme, juotiin kahvit ja poni maksettiin loppuun. Sain myös kirjalliset hoito-ohjeet miten Wiliä tulee hoitaa. Pauliina (Wilin entinen hoitaja/vuokraaja) auttoi kerämään kaikki Wilin mukaan lähtevät tavarat, sekä valmisteli Wilin matkaa varten. Lastaamiseen uhrautuikin aikaa ihan kiitettävästi, parin tunnin verran. Lopulta poika kuitenkin oli kopissa, tavarat autossa ja kaikki ehjänä. Matka kohti Mkliä alkoi levollisin mielin, sillä Wili oli tosi hiljainen kopissa. Pysähdyttiin muutaman kerran matkalla ja tarjosin Wilille vettä sillä koppi oli tosi kuuma. Wili ei kuitenkaan juonut, joten jatkettiin aina matkaa pysähdysten jälkeen. Kunnes oltiin lopulta Mklissä ja Wilin uudessa kodissa.

Wili käveli kopista tosi nätisti pois pienten hörinöitten kerra ja vein sen suoraan karsinaan, jossa purin suojat pois ja annoin hieman leipää ja heinää. Juttelin myös tallin pitäjän kanssa kuinka rupeamme lihottamaan poikaa pikkuhiljaa. Jätin pojan uuteen paikkaan rauhoittumaan ja tallin pitäjien vahtiin. 

Seuraavana päivänä olin heti aamusta jo tallilla ja yllätykseksi Wili oli viety ulos, sillä se oli ollut levoton karsinassa. 

Pieni tuhruinen ruipelo

Wili sai alkuun tosi reilusti heinää

Jatkoa 2.osassa. 2.osa sisältää sitten enemmän jo kuvia ja kertomusta miten oman ponin kanssa yhteinen elämä alkoi sujumaan.