Ripauksia onnesta: Toivepostaus 2.osa

Yhteinen elämä alkoi luottamusta kasvattaen ja hitaasti toisiin tutustuen. Wili sai olla alkuun aika paljon irti. En kuitenkaan jättänyt ratsastusta kokonaan vaan kävin selässä aina viikottain.

Pelottava "silta" (c) Elli Pölhö

Wili sai alkuun juosta aika paljon irti ja palkitsin aina luoksetulosta.
(c) Elli Pölhö

Wili pääsi myös aika nopeasti vihreille, heti nuorten lauman kaluttua vihreän laitumen "syömäkelvottomaksi". Wili ei siis alkuun päässyt viettämään täysin vihreää laidun elämää vaan joutui tyytymään jämiin. Tämä ei kuitenkaan Wiliä haitannut vaan nautti elämästään täysillä.

Ensimmäiset vihreät, ennen kunnon laitumelle siirtymistä.
(c) Elli Pölhö

Kamalaa mahtailun määrää ei sopinut unohtaa laitumella ollessakaan

Vönyttelyä ettei paikat mene jumiin

Välillä piti heittää pitkäkseen

Ja piehtaroida oikein kunnolla

Piti myös tehdä tuttavuutta nuorten lauman kanssa

Ja isotella välillä

"Ruohon on pakko olla..

vihreämpää, aidan toisella puolella"

Loppukesästä Wili pääsi nauttimaan kunnon vihreistä, ennekuin kukaan muu oli iskenyt hampaitaan velä laitumen heiniin kiinni

Ja sen myös huomasi

Tiine tamma vai hyvin tukevassa kunnossa oleva ruuna ? :D

Pyytäessä luokse, tulee ongelmitta. Joten pakko sen oli olla Wili.

Wili kuitenkin oli kiltti ja kuuliainen ja tuli aina portille vastaan sitä huudellessa, joten isokaan laidun ei tuottanut minkäänlaisia tuskia.
Ratsastus olikin sitten asia erikseen Wilin saadessa massaa ja voimia itselleen pikkuhiljaa. Meinasi itku tulla useampaan kertaan herran kyydistä lennettyä. Alkuun meillä sujui kaikki oikein hyvin eikä mtn ongelmia ollut.

Luotto poniin oli alusta asti vaikka välillä se ei antanut yhtään syytä luottaa itseensä
(c) Elli Pölhö

Jouduin käyttämään Wilillä olympiota, sillä poni vei kuskia ihan 10/0 muuten. Onneksi tätä ei kestänyt pitkään.
(c) Elli Pölhö

Mutta vaikka kiltteyttä alkoi tulla esiin..
(c) Senja Sorvari

Oli poika silti aivan järkyttävä ratsastaa
(c) Senja Sorvari

Pieniä toivon rippeitä kuitenkin tuli esiin aina sillontällön ja tiesimme ettei poni ole ihan toivoton tapaus kunhan vain saa lihasta. (c) Senja Sorvari

Kävin myös Wilin kanssa jollakin tunneilla. Mutta tunnit eivät olleet meidän juttu, sillä Wili jännitti kun samassa aidatussa tilassa on paljon muita. (c) Emma Holm

Esteillä Wili oli yksi painajainen, enkä halunnut joka hyppypäivä sylkeä hiekkaa suusta ja tyhjennellä taskuja lisäpainosta. Joten Wili pääsi usein irtohyppäämään ja nauttikin siitä todella paljon.

Kesä meni kuitenkin nopeasti toisiin tutustuen ja luottamusta kasvattaen sekä Wilin rauhoittuessa. Alku talvi meni hyvin ja pystyimme käymään, jopa Marjon pitämillä pien tunneilla, joissa kävi lähinnä vain yksäreitä. Aloitin myös lännenratsastuksen Wilin kanssa. Ilmottauduimme siis "Omastahevosesta lännenratsu" kurssille. Ajattelin, että Wili rauhoittuisi paremmin, mutta eipä tuntunut auttavan. Samanlainen formula oli alla niin kauan kunnes alamäet alkoi ja ongelmia rupes ilmaantumaan..

Ratsastus saralla Wili kuitenkin oli edistynyt jonkin verran. Poika erotti jo mikä on pohje, puolipidäte ja osasi nostaa laukan jota siltä pyysi. Eikä tarvittu enään olympialaisia, vaan pärjäsimme normaalilla kolmipalalla. Ei paljoa, mutta itselleni isoja asioita.